Sieluyhteys
Yhteiskanavointi kahdelle
YHTEISTULKINTA KAHDELLE
Uskon vahvasti, että elämämme tärkeimmät ihmiset eivät ole vierellämme ensimmäistä kertaa, vaan olemme kulkeneet vierekkäin jo usean elämän verran. Henkiväki toi minulle Sieluyhteys-tulkinnan juuri tämän vuoksi – se on mahdollisuus tarkastella kahden sielun välistä yhteyttä.
Sieluyhteys-tulkinta on tarkoitettu kahdelle ihmiselle yhteiseksi kokemukseksi. Kanavoinnissa tarkastellaan sielujen ominaisenergioita ja sitä, millaisen matkan ne ovat yhdessä kulkeneet, mitä kaikkea kokeneet ja millaisia potentiaaleja niillä on tässäkin elämässä.
Tulkinnassa tarkastellaan esimerkiksi sielujenne yhteisiä entisiä elämiä, kotiplaneettoja ja sielunsopimuksia sekä sitä, miksi tässä elämässä olette kohdanneet, mikä on polkunne tämänhetkinen tarkoitus ja millaisia viestejä tähän hetkeen sekä tulevaan sielunne haluavat yhteiselle polullenne tuoda.
Tulkinta sopii hyvin mihin tahansa läheiseen ihmissuhteeseen, jossa kumpikin osapuoli haluaa vastaanottaa tietoa sieluyhteydestä toiseen. Huomaathan, että kanavointi edellyttää molempien osapuolien tietoisuuden sekä suostumuksen kanavointiin. Kanavointi lähetetään molempien sähköposteihin.
SIELUYHTEYS – yhteistulkinta kahdelle 120,00 €
Joskus eteen tulee myös tilanne että toivoisimme ymmärtävämme paremmin ihmissuhdetta tai kohtaamista, mutta yhteyttä toiseen ei ihmistasolla tässä elämässä enää syystä tai toisesta voi saada. Sieluyhteystulkinta ei ole tällaisia tilanteita varten, sillä se on aina kahdelle ihmiselle osoitettu yhteiskanavointi. Mikäli haluaisit kuitenkin saada ymmärrystä johonkin menneisyytesi ihmissuhteeseen, niin suosittelen kirjallista kanavointia sinulla itsellesi.
Tuossa kanavoinnissa kokemaasi ihmissuhdetta tarkastellaan sinun itsesi näkökulmasta, eikä toisen ihmisen energiaa lueta pintakerroksia syvemmältä. Tällainen kanavointi voi auttaa sinua ymmärtämään omasta energiastasi katsottuna tuota ihmissuhdetta ja kohtaamista sekä sen syitä tai mahdollisia seurauksia sinun näkökulmastasi. Esiin nousee siis ennen kaikkea tuon ihmissuhteen merkitys omaan sielunpolkuusi.
NÄIN TILAAT
Lähetä minulle sähköpostia nevattaren@gmail.com. Kerro, kenen kanssa haluat yhteistulkinnan ja liitä mukaan myös hänen sähköpostiosoite, jos sellainen on. Tilaamalla yhteistulkinnan vakuutat, että sinulla on myös toisen osapuolen suostumus kanavointiin. Kerro/ kertokaa viestissänne lyhyesti itsestänne: nimet, keitä olette toisillenne, millaisia toiveita teillä on kanavoinnissa. Olen yhteydessä mahdollisimman pian sopiakseni tarkempaa aikaa kalenterista tulkinnallenne.
Saatte kanavoinnin sekä laskun sähköpostiin/ sähköposteihinne sovittuna ajankohtana. Mikäli haluatte jakaa laskun kahdelle, ilmoitattehan siitä etukäteen. Kanavointia varten teidän ei tarvitse erikseen valmistautua mitenkään, vaan voitte viettää päivän täysin normaalisti ja lukea tulkinnan sitten, kun siihen sopiva hetki. kirjallisen koosteen sekä laskun sähköpostiisi sovittuna ajankohtana. Kanavointia varten sinun ei tarvitse erikseen valmistautua mitenkään, vaan voit viettää päiväsi täysin normaalisti ja lukea tulkinnan sitten, kun sinulla on siihen sopiva hetki.